Liikunta Ja
Urheilu

Painonhallinta

Painonhallinta ehkäisee lihavuuteen liittyvien sairauksien puhkeamista ja hidastaa jo puhjenneen sairauden etenemistä. Ylipaino on ehkäistävissä terveellisellä ruokavaliolla, kohtuullisella annoskoolla, säännöllisellä ateriarytmillä ja hyvillä liikuntatottumuksilla.

Kunto kuntoon

Kunnonkohotus alkaa arkiliikunnasta. Lihaskuntoa voi hyvin treenata ilman mitään apuvälineitä käyttämällä vastuksena pelkästään oman kehon painoa. Kotona voi tehdä esimerkiksi punnerruksia, vatsalihasliikkeitä ja kyykkyjä.

Henkinen hyvinvointi

Henkinen hyvinvointi on kokemusta omasta turvallisuudesta, tärkeydestä ja elämän mielekkyydestä sekä kyvystä kohdata vastoinkäymisiä ja selviytyä niistä. Muutama kerta viikossa reipasta treeniä auttaa jaksamaan niin vapaa-ajalla kuin töissäkin.

Työhyvinvointia ja jaksamista taukojumpasta‎

Työhyvinvointi nousuun liikunnan avulla Oulussa

Haluaisitko ammattilaisen työpaikallesi säännöllisin väliajoin huolehtimaan työssä jaksamisesta? Pieni väliliikunta työpäivän lomassa antaa kummasti uutta virtaa ja lisää työtehokkuutta monin verroin enemmän, kuin siihen kuluu aikaa. Liikunnanohjaaja (Amk) Jimi Parkkinen tietää, miten liikunnalla työhyvinvointi saadaan nousuun Oulun seudulla!

Jimin taukojumppa on tehokkaasti suunniteltu ja viihteellisesti ohjattu työyhteisön virkistyshetki, joka lisää motivaatiota ja kasvattaa työtehoa monen tunnin edestä.

Taukojumpan voi tilata työpaikalle esimerkiksi kerran viikossa 10 minuutiksi kerrallaan. Ota yhteyttä, niin sovitaan yrityksellesi sopiva paketti!

PERSONAL TRAINER PALVELUT

TUTUSTUMISHINTAAN
NYT -10% ALENNUKSELLA
SOVITAAN TAPAAMINEN

HINNASTO

KERTAMAKSU
9.00 €/Kerta
Tehokävely
Verkkaritanssit
Fillarijumppa
Voimassa 1-kerran
Varaa tasaraha (käteisellä)
SARJAKORTTI
40.00 €/5-kertaa
Tehokävely
Verkkaritanssit
Fillarijumppa
Voimassa 2kk
Maksu pankkisiirrolla
SARJAKORTTI
66.00 €/10-kertaa
Tehokävely
Verkkaritanssit
Fillarijumppa
Voimassa 3kk
Maksu pankkisiirrolla

Sarjakortit maksetaan pankkisiirrolla.

Sarjakortti on yksilö- tai kimppakohtainen. Voit käyttää sarjakorttia kaikkiin neljään lajiin yksin tai yhdessä ryhmän-, perheen- ja yhteisöjäsenten tai yrityksen työntekijöiden kanssa. Maksu tapahtuu ilmoittautumisen yhteydessä annettavalla pankkisiirtolomakkeella.

Hinnat sisältävät alv:n 10 %, mutta eivät sisällä vakuutusta harjoitusten ajaksi. Meille käyvät maksuvälineiksi myös ePassi, Tyky-kuntosetelit, Tyky-online sekä Smartum- liikunta- ja kulttuurisetelit, Smartum Saldo- verkkomaksu, Edenred sekä SporttiPassi-verkkomaksu.  Niillä maksettaessa sarjakortti on henkilökohtainen.

   

Verkkaritansseissa uimahallin pukuhuoneiden kaapit ovat käytettävissä. Ne toimivat euron kolikolla, jonka saa lähtiessä takaisin. Keskiviikon  harjoitukset ovat säällä kuin säällä. Voit tulla mukaan ilman ennakkoilmoittautumista, mutta kannattaa olla ajoissa paikalla.

Tervetuloa mukaan!

Vuodenvaihteen jumpat

Jumpat ovat tauolla viikolla 52 mutta aloitamme kevätkauden maanantaina 2.1.2023. Hyvää Joulua ja sporttipitoista vuotta 2023!

Syyskauden 2022 avaus

Syyskausi 2022 alkaakin jo maanantaina 29.8 klo 15.30 Verkkaritansseilla Raksilan uimahallilla. Saman viikon keskiviikkona on Tehokävely klo 18 ja Fillarijumppa klo 20.45. Molemmat lähtevät Raksilan uimahallin edestä. Tehohölkkä jää toistaiseksi tauolle. Toki voit sen tilata erikseen ryhmällesi, pyydä silloin erikseen tarjous (puh. 040 582 8037).

Kevään päätös ja syksyllä jatkuu…

Tehohölkkä kausi päättyy 19.5 ja Verkkaritanssit sekä Fillarijumppa päättyvät 25.5. Tehokävely jatkaa läpi kesän  tuttuun keskiviikkoaikaan. Syyskausi alkaa ke 31.8.2022. Hyvää kesää!

Vuodenvaihteen jumpat

Tehokävely, Fillarijumppa, Verkkaritanssit ja Tehohölkkä ovat tauolla 20.12-31.12.2021. Kevätkausi alkaa samalla ohjelmalla 5.1.2022 ja loppiaisena jumpataan myös.  Uudet jumppakorttien ostajat saavat yllätyslahjan joulun kunniaksi.

Syyskausi 2021 alkaa keskiviikkona 1.9!

Tervetuloa mukaan syksyn jumppiin, ohjelmat ja hinnat ovat samat kuin viime kaudella!

Kesän 2021 jumpat

Viikolla 21 (24.5-30.5.2021) jumpat ovat normaalisti Verkkaritanssit mukaan lukien.  Fillarijumppa, Tehohölkkä ja Verkkaritanssit ovat tauolla kesä-, heinä- ja elokuun. Tehokävely on normaalisti läpi kesän keskiviikkoisin klo 18-19, lähtöpaikka Raksilan uimahallin edestä. Syyskausi alkaa keskiviikkona 1.9.2021. Sporttipitoista Kesää!

Joulun 2020 ja vuodenvaihteen jumpat

Syyskausi 2020 päättyy perjantaina 18.12. Jumpat jatkuvat keskiviikkona 13.1.2021. Kuitenkin keskiviikkona 30.12 jumpataan normaalisti ja uudenvuoden aattona ei ole Tehohölkkää. Loppiaisena 6.1 ei ole harjoituksia mutta torstaina 7.1 alkaa Tehohölkän kevätkausi.

Syyskauden jumppakausi on alkamassa

Jumppakauden avaus on keskiviikkona 2.9.2020. Tervetuloa mukaan!

FitSportin kesä 2020

Keskiviikon klo 18 Tehokävely ja Torstain klo 17.15 Tehohölkkä jatkavat koko kesän tuttuun tyyliin. Muut lajit ovat kesätauolla 30.8.2020 asti. Tervetuloa mukaan!

Sähköpostiosoitteen muutos!

Info@fitsportbyjimi.fi -sähköpostiosoite on poistunut käytöstä. Sen tilalle on tullut sport@klangia.fi

OTA YHTEYTTÄ

FitSport By Jimi tarjoaa liikunnanohjauksia moneen eri lajiin yksilö- ja ryhmäohjauksena. Järjestän myös liikuntatapahtumia, kehitän uusia lajeja ja kehitän lajeja eteenpäin. Asiakkaita ovat pääasiassa yritykset ja yhteisöt.

 

Uusikatu 64 B
90100 OULU
Puh. 040 582 8037
E-mail: sport@klangia.fi

LÄHETÄ VIESTI